Oma Hämeen tukipalvelut Oy panostaa automaatioon ja raportointiin Azetsin tuella
Azets on valittu Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n taloushallinnon kumppaniksi toteuttamaan kokonaisvaltaisen taloushallinnon ratkaisun, joka hyödyntää automaatiota ja tekoälyä. Yhteistyön tavoitteena on rakentaa tehokkaat, skaalautuvat ja läpinäkyvät prosessit toimintansa aloittaneen yhtiön tarpeisiin.
Oma Hämeen tukipalvelut Oy on aloittanut toimintansa 1.1.2025. Yhtiö halusi varmistaa, että sen taloushallinnon perusta on moderni, automatisoitu ja virheet minimoiva.
Azetsin ratkaisuun sisältyy taloushallintopalveluiden lisäksi laaja integraatio-osaaminen, joka oli tärkeää kumppanin valinnassa. Integraatiot mahdollistavat myyntilaskujen muodostamisen suoraan eri järjestelmien tuottamista aineistoista. Näin laskutuksesta tulee mahdollisimman automaattista, virheetöntä ja ajantasaista.
Lisäksi yhteistyössä toteutetaan uusi raportointiratkaisu, joka tuottaa sekä yhtiölle että sen asiakkaille ajantasaista talousinformaatiota. Mukana on myös henkilöstöhallinnon tietojen raportointi, mikä vahvistaa kokonaiskuvaa toiminnan kustannuksista ja resursseista.
Käyttöönottoprojekti on parhaillaan käynnissä.
”Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n kanssa. Yhtiön tavoitteet taloushallinnon automaatiolle ja datan hyödyntämiselle sopivat erinomaisesti Azetsin osaamiseen. Integraatioiden rooli on tässä hankkeessa erityisen merkittävä, ja pystymme tarjoamaan vahvaa tukea prosessien sujuvoittamiseksi,” sanoo Herkko Valkama, Azetsin talous-, palkka- ja HR-palveluiden johtaja.
"Tavoittelemme yhteistyössä Azetsin kanssa täsmällistä ja sujuvaa talouspalvelujen kokonaisratkaisua, joka auttaa meitä mm. automatisoimaan laskutusta, sujuvoittamaan raportointia ja rakentamaan toimivia käytäntöjä kehittyvän organisaatiomme tarpeisiin. Jatkossa haluamme edelleen kehittää taloushallintomme rakenteita ja prosesseja. Meille on tärkeää, että kumppanimme ymmärtää ja sitoutuu tavoittelemiimme asioihin. Yhteistyö Azetsin kanssa on alkanut projektisuunnitelman laadinnalla. Seuraavaksi kevään aikana määritellään toteutukseen liittyviä prosesseja siten, että palvelujen ja järjestelmien käyttöönotto saadaan toteutettua kevään aikana", sanoo Oma Hämeen tukipalveluiden talous- ja hallintojohtaja Tero Pitkämäki.
Lisätiedot:
Oma Hämeen tukipalvelut
Tero Pitkämäki
Talous- ja hallintojohtaja
tero.pitkamaki@omahame.fi
+358 40 485 9098
Tero Pitkämäki
Talous- ja hallintojohtaja
tero.pitkamaki@omahame.fi
+358 40 485 9098
Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava kansainvälinen toimija, jolla on yli 9 000 työntekijää ja 190 toimipistettä kahdeksassa maassa. Olemassaolomme tarkoitus on parantaa työntekijöidemme, asiakkaidemme ja yhteiskuntamme työelämää – kestävästi ja vastuullisesti. Yli 100 000 asiakasta luottaa meihin liiketoimintansa tarpeissa, jotta he voivat keskittyä olennaiseen.
Oma Hämeen tukipalvelut Oy järjestää ja tuottaa ateria-, kiinteistöhuolto-, lääkintätekniikka- ja puhtauspalveluja Kanta-Hämeen alueella pääsääntöisesti Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tarpeisiin. Toiminta-ajatuksemme on tukea asiakkaidemme ydintoimintoja, ja olla helposti lähestyttävä ja kustannustehokas kumppani. Visiomme on olla maakunnan johtava tukipalveluja tuottava yritys toiminta-alueellamme.
